Siirry sisältöön
Alvar Aallon Helsinki
210,00 € / 2 h
Hinta sisältää 4 henkilöä.

”Täällä ei ole ketään kotona!” Näin vastasi arkkitehti Alvar Aalto tarinan mukaan puhelimeen, jos hänelle soitti ennen puolta päivää. Lisää tarinoita maailmankuulusta suomalaisesta arkkitehdistä kuullaan parituntisella kierroksella, jossa kuljetaan Alvar Aallon käden jälkiä seuraten. Helsinki on täynnä Aallon suunnittelemia rakennuksia, julkisia ja yksityisiä, suuria ja pieniä. Ensimmäisen rakennuksensa Helsinkiin hän piirsi 1940-luvulla, viimeisen 1970-luvulla.

Reitti vie meidät keskustasta Töölön kautta Munkkiniemeen, jossa sijaitsee Aallon 1930-luvulla suunnittelemat kotitalo ja studio. Matkalla kuulemme akateemikko Aallon lapsuudesta, opiskeluajoista, perheestä ja työstä. Kierroksen lopuksi käymme Aallon haudalla, joka sijaitsee Hietaniemen hautausmaan Taiteilijakukkulalla. Kierros loppuu Kamppiin, aivan Aallon suunnitteleman Sähkötalon lähelle, jonne voi poiketa vaikka kahville kierroksen päätyttyä.

Kierroksen aikana näemme mm. Enso-Gutzeitin pääkonttorin, Kelan pääkonttorin, Rautatalon, Akateemisen kirjakaupan ja Sähkötalon. Kierroksen aikana voimme pysähtyä lyhyeksi aikaa valokuvausta varten niissä kohteissa, jossa se on mahdollista ja liikennetilanne sallii.

 

Ympäristöystävällistä ja rentoa

Kierros sisältää:

  • Opastetun TukTuk kierroksen äänettömän ja ekologisen TukTukin kyydissä 
  • Oppaan, joka on koko ajan mukana ajaen TukTukia ja pitää huolta, että kierros sujuu mukavasti
  • Opastuksen kuulokejärjestelmän kautta
  • Huovat ja sadetakit kierroksen ajaksi.
  • Voit ottaa mukaan omat evääsi ja virvokkeesi

Joustava palvelu 

Aloitamme kierroksen sovitusta paikasta, esimerkiksi keskustan alueella sijaitsevasta hotellistanne. Esittäkää toive noutopaikasta varatessanne kierrosta, niin vahvistamme sen tai sovimme kanssanne tarvittaessa vaihtoehtoisen paikan. Voit aina myös esittää toiveesi kierroksesi sisällöstä oppaallemme, jolloin suunnittelemme reitin toiveidesi pohjalta. Voit esittää toiveesi myös jo kierrosta varatessasi varauskalenterin lisätieto- kohdassa. 

Kierroksen hinta on 180e, sisältäen koko tuktukin ja oppaan 1-4 henkilölle.